Iitin musiikkijuhlat

Musiikkijuhlat

Ajankohtaista

Etusivu
Tiedotteet

Mitkä musiikkijuhlat?

Lyhyt esittely
Aikaisemmat juhlat
Kirjoitettua
Juhla-alue
» Videokooste (2007)

Mitä tapahtuu 2011?

Ohjelma
Taiteilijat

Miten sinne pääsee?

Liput
Sijainti
Kuljetukset

Palveluja juhlien ohessa

» Iitin kunta / matkailu
» Iitti Golf
» Iitti Travel

Lehdistölle

Pressikuvia
Yhteystiedot
 

Musiikkikurssit

Iitin musiikkijuhlat 2012: Tallinn Sinfonietta ensi kertaa Suomeen (9.1.2012)

Kymmenen vuoden ikään ehtinyt Iitin musiikkijuhlat saa tulevana kesänä vieraakseen virolaisen kamariorkesterin, jolle vierailu on samalla ensiesiintyminen Suomessa. Nuori Tallinn Sinfonietta kapellimestarinaan Andres Mustonen esiintyy perjantai- ja lauantaikonserteissa Iitin kirkossa kesäkuussa. Orkesterin ohjelmisto sisältää mm. Haydnia, Britteniä ja Tüüriä. Lisäksi Kaija Saariahon teos Terra Memoria jousiorkesterille kuullaan ensi kertaa Suomessa.

Juhlavuoden festivaalin esiintyjäkaartiin kuuluu useita taiteilijoita, joita on nähty ja kuultu kymmenen vuoden aikana Iitissä. Uusia nimiä Andres Mustosen ja Tallinn Sinfoniettan ohella ovat brittiläinen alttoviulusti Paul Silverthorne sekä pianisti, kapellimestari ja UMOn taiteellinen johtaja Kirmo Lintinen jazztrioineen.

Juhlavuonna festivaalia vietetään aiempaa pidemmästi, kokonaisen viikon verran. Ennen varsinaista torstai-illan avajaiskonserttia avataan oma juhlanäyttely kirkonkylässä ja pidetään toivekonsertti Lossirannan Kartanossa Pohjois-Iitissä. Maailmanperintökohde Verlan tehdasmuseossa sukelletaan jo toistamiseen elokuvamusiikin maailmaan, nyt näyttelijä Kari-Pekka Toivosen ja peräti 11 muusikon voimin.

Kymmenvuotisjuhlien avajaiskonsertti Iitin kirkossa 14.6. käynnistyy Einojuhani Rautavaaran konsertolla Cantus arcticus, jonka on pianolle sovittanut Peter Lönnqvist. Pianisteina konsertissa esiintyvät Iitin musiikkijuhlien taiteellinen johtaja Laura Mikkola ja Risto Lauriala. Avajaiskonsertin kuten myös tiistai-illan toivekonsertin juontaa Aarno Cronvall.

Lue lisää ohjelmasta.


Wäinö Solan jäähyväiskonsertti 60 vuoden takaa Iittiin (9.1.2012)

Iitin musiikkijuhlat 10 vuotta:

Suomen Kansallisoopperassa päättyi juuri satavuotisjuhlavuosi. Syksyllä tuli kuluneeksi 60 vuotta myös siitä, kun oopperalaulaja Wäinö Sola (1883 - 1961) piti jäähyväiskonserttikiertueensa. Koska Wäinö Solalla on sijansa iittiläisessäkin kulttuurihistoriassa, Iitin musiikkijuhlayhdistys järjestää hänen kunniakseen helmikuussa konsertin, jonka ohjelma on sama kuin Solan jäähyväiskonserteissa vuonna 1951.

Iitin kirkossa sunnuntaina 12.2. klo 18 alkavassa konsertissa esiintyvät tenori Christian Juslin ja Iitin musiikkijuhlien taiteellinen johtaja, pianisti Laura Mikkola. Tapahtuman juontaa Suomen Kansallisoopperan pianisti ja musiikkikirjailija Pekka Asikainen, Solan tapaan vapaa-ajan iittiläinen hänkin. Lipun hinta on 20 euroa.

Kansallisoopperan edeltäjä, Kotimainen ooppera (sittemmin Suomalainen ooppera) perustettiin vuonna 1911, ja Wäinö Sola kuului hankkeen kantaviin voimiin yhdessä Aino Acktén, Edvard Fazerin, Oskar Merikannon ja Eino Rautavaaran kanssa. Lokakuussa 1911 ooppera esitti ensimmäisen kerran Ruggiero Leoncavallon Pajatson, jonka Canion roolista tuli Solan menestysrooli.

Samalla kansallisromantiikan vuosikymmenellä Iitin Mankalan kylään, Mankalan koskien partaille, syntyi useiden Iitissä kesiään viettävien taiteilijoiden yhteisö, johon Wäinö Sola kuului. Sola mm. piti Oskar Merikannon kanssa kirkkokonsertin, ja 20-luvulla Iitissä nähtiin kokonaisia Suomalaisen oopperan esityksiä. Sola myös aloitti 1914 Hiidenvuoren konsertit, jollaiseen Iitin musiikkijuhlatkin nykyään joka kesä huipentuu.


Iitin musiikkijuhlat 10 vuotta: jouluinen kirkkokonsertti (6.11.2011)

Iitin musiikkijuhlayhdistys järjestää keskiviikkona 16. marraskuuta klo 19 Iitin kirkossa konsertin teemanaan ”Jouluisia lauluja ja tuttuja klassikoita”. Konsertissa esiintyvät Timo Mustakallio -laulukilpailun 2004 voittanut tenori Petrus Schroderus ja pianisti Riitta Ingelin. Ohjelmisto koostuu Oskar Merikannon ja Leevi Madetojan yksinlauluista. Joululauluina kuullaan tuttuja sävelmiä ja säveltäjiä Otto Kotilaisesta Adolphe Adamiin.

Talkoolaisille vapaalippuja

Talkooväki, huom! Musiikkijuhlayhdistys tarjoaa konsertin ilmaiseksi kaikille musiikkijuhlien talkootyöhön osallistuneille. Lippuja saa ilmoittautumalla Anja Tikkaselle p. 020 615 9776 tai sähköpostitse info@iittifestival.fi. Normaalihintaisia 15 euron lippuja saa niitäkin ennakkoon Anjalta vanhalta kunnantalolta. Lippuja myydään myös kirkossa ennen konsertin alkua.



Musiikkijuhlayhdistys tutustuu uuteen musiikkitaloon (6.11.2011)

Iitin musiikkijuhlayhdistys tekee konserttimatkan Helsingin uuteen musiikkitaloon perjantaina 25.11. Ohjelmassa on Radion sinfoniaorkesterin Erik Bergman 100 vuotta -konsertti. RSO:ta johtaa Sakari Oramo, ja solisteina ovat Virpi Räisänen, mezzosopraano sekä Herman Wallen, baritoni. Muistokonsertissa esiintyy myös viisi kuoroa: Ylioppilaskunnan Laulajat, Dominante, Muntra Musikanter, Akademiska Sångföreningen ja Emo Enseble.

Konsertti on lopppuunmyyty. Iitin musiikkijuhlayhdistyksen kolmekymmentä lippua - kiitokset Marja Gustafssonille Helsinkiin - varattiin nekin heti.



Iitin musiikkijuhlat 10 vuotta: Babar-konsertti alakoululaisille (6.11.2011)

Iitin musiikkijuhlayhdistys aloitti 10-vuotisjuhlavuoteensa valmistautumisen tarjoamalla iittiläisille alakoululaisille Babar-aiheisen konsertin. Babar-norsun tarinan kirjoitti Jean de Brunhoff 80 vuotta sitten, ja Francis Poulenc innostui säveltämään siihen musiikin. Tämän tarinan iittiläissyntyinen pianonsoiton opettaja Johanna Hasu esitti kertomalla ja soittamalla Kausalan ja Haapakimolan kouluilla 21. lokakuuta . Esitystä höystivät myös Babar-kirjojen kuvitukset valkokankaalle heijastettuina.



Mozart-levy Audiophile Audition -nettilehden esittelyssä (23.8.2011)

Sveitsiläisen Cascavellen tuottama live-levy Iitin musiikkijuhlilta 2009 on esitelty ja arvioitu nyt myös kansainvälisessä Audiophile Audition -verkkolehdessä. ”Philippe Entremont and Laura Mikkola grace us with spirited and stylistic Mozart”, kirjoittaa yhdysvaltalainen Gary Lemco. Osansa kehuista saa myös Iitin festivaaliorkesteri.

Yleisradio äänitti kesällä 2009 konsertin Iitin kirkossa, jossa Philippe Entremont johti varta vasten koottua festivaaliorkesteria. Pianosolisteina toimivat Entremont ja Laura Mikkola. Tämän levyllä kuultavan konsertin ohjelma koostui Mozartin teoksista divertimento D-duuri KV 251 (”Nannerl”), konsertto kahdelle pianolle Es-duuri KV 365 ja sinfonia nro 40 g-molli KV 550.


Tervetuloa Iitin musiikkijuhlille taas ensi kesänä! (23.6.2011)

Seuraavat Iitin musiikkijuhlat järjestetään 12. - 16.6. 2012, jolloin vietetäänkin jo 10-vuotisjuhlaa. Ohjelma julkistetaan totuttuun tapaan alkuvuodesta.



Hiidenvuorelle noustiin taas säätä uhmaten (21.6.2011)

Musiikkijuhlilla huippupäivä lauantaina

Iitin musiikkijuhlat päättyi Hiidenvuoren konserttiin lauantaina 18. kesäkuuta. Välillä rankatkin paikalliset sadekuurot päivän aikana väistyivät niin, että Jaakko Ryhänen, Taina Piira ja Seppo Hovi saattoivat esiintyä yleisölle, jonka määrä kohosi sateen uhkasta huolimatta lähes 700 henkeen.

Lauantai oli muiltakin osin tämänkertaisten musiikkijuhlien suosituin päivä. Uuden esiintymispaikan Puimalan reilut 200 paikkaa täyttyivät. Myös lauantai-illan kirkkokonsertti veti kaikkiaan kolmesta eri kirkkokonsertista suurimman yleisön, yli 500 henkeä.

Uusintakonsertin järjestäminen musiikkijuhlat käynnistäneessä Verlassa osoittautui tarpeelliseksi, sillä ensimmäinen elokuvamusiikkitapahtuma oli loppuunmyyty, eikä myöhäisempikään konsertti jäänyt paljoa jälkeen yleisömäärässä. Kaikkiaan audiovisuaalisen elämyksen tehdasmuseossa koki yli 400 ihmistä.

Kun mukaan luetaan musiikkileirin opiskelijoiden päätöskonsertti ja muut ilmaiskonsertit, Iitin musiikkijuhlien yleisömäärä nousi tänä kesänä lähes 3400 kävijään.




Avajaiskonsertti suorana YLE Radio 1:ssä (10.6.2011)

Yleisradio lähettää suorana radiolähetyksenä Iitin musiikkijuhlien avajaiskonsertin torstaina 16. kesäkuuta. Lähetys Radio 1:ssä alkaa klo 19.03.

Joseph Haydnin pianotrion ja Zoltán Kodalyn viulu- ja selloduon jälkeen väliajalla kuullaan ohjelma ”Kierros historiallisessa Verlan ruukkimiljöössä”. Haastateltavana on UPM Kymmene Oyj:n kulttuurijohtaja Eero Niinikoski. Iitin musiikkijuhlien ohjelmistoon kuuluvat myös Verlan konsertit.

Avajaiskonsertin jälkimmäinen osa koostuu Camille Saint-Saënsin Allegro appassionatosta sellolle ja pianolle sekä Ernest Chaussonin konsertosta viululle, pianolle ja jousikvartetille. Suoran lähetyksen jälkeen konsertti on kuultavissa myös YLE Areenassa tietyn ajan.


Iitin musiikkileiriläisten esiintymiset alkavat arboretumista (10.6.2011)

Tänään Perheniemessä käynnistyvän Iitin musiikkikurssin nuoret oppilaat tekevät konserttiretken Arboretum Mustilaan Kouvolan Elimäelle maanantaina 13. kesäkuuta. Musiikkileiriläisten ilmainen konsertti alkaa klo 19 juuri valmistuneessa Mustilan tallimuseossa.

Ennen konserttia yleisöllä on tilaisuus osallistua opastetulle kierrokselle Peter Tigerstedtin johdolla. Kierros alkaa klo 18 Mustilan parkkipaikalta.

Musiikkileiriläisten ohjelmaan kuuluvat myös torisoitot Iitissä: lauantaina 18.6. Vuolenkosken markkinoilla Etelä-Iitissä klo 10 ja Kausalan torilla klo 11. Suuri päätöskonsertti pidetään sunnuntaina 19.6. klo 13 Perheniemen opistolla Iitissä.

Musiikkikurssille on saapunut kuutisenkymmentä lasta ja nuorta. Opettajia on kaikkiaan yksitoista.

Iitin 8. valtakunnallinen nuorison musiikkikurssi 10.–19.6.2011



Lippujen myynti kirjastossa alkaa vapun jälkeen (5.4.2011)

Musiikkijuhlien konserttien lippuja voi ostaa ja jo varattuja lippuja noutaa Iitin pääkirjastosta 2.5. alkaen. Kirjastossa sijaitseva lipunmyyntipiste on avoinna arkisin klo 15 - 19, osoite Kausansaarentie 3, Kausala.


Ensi kesän lippuja voi jo varata (12.2.2011)

Kesän 2011 Iitin musiikkijuhlien konserttiliput ovat varattavissa 15.2. alkaen. Yleisöä hemmotellaan kaikkiaan kymmenellä konsertilla, ja mukaan on tullut uusia konserttipaikkoja. Lisätietoa kohdissa Ohjelma ja Liput.


Kansanmusiikkimatinea Ravilinnassa ke 23.2. (12.2.2011)

Iloa Iitissä – kulttuuria kuntalaisille -hanke järjestää 23. helmikuuta kansanmusiikki-illan, jota myös Iitin musiikkijuhlayhdistys tukee. Esiintyjinä on nuoria iittiläisiä taitajia sekä kansanmusiikkiyhtye Haka. Matinea Kausalan Ravilinnassa alkaa klo 18. Tilaisuus on yksi Kymenlaakson lastenkulttuuriviikkojen tapahtumista Iitissä.

Haka on mm. Kaustisen kansanmusiikkifestivaalin vuoden yhtye 2008. Sen ohjelmisto koostuu perinteisestä kansanmusiikista nykyaikaisilla sovituksilla mutta myös ”uudemmasta kansanmusiikista” ja omista sävellyksistä. Lue lisää tästä.

Gramophone noteerasi Mozart-levyn (17.1.2011)

Musiikkialan arvostettu brittilehti Gramophone katsoi Iitin musiikkijuhlien 2009 kirkkokonsertissa livenä äänitetyn Mozart-levyn arvioinnin arvoiseksi tammikuun julkaisussaan. Myös ranskalainen sanomalehti Midi Libre sisällytti Mozart-levytyksen niihin vuonna 2010 ilmestyneisiin levyihin, jotka kannattaa hankkia.

Kesä 2009 oli se, jolloin Verlassa soitettiin ja laulettiin tangoja.... Yleisradio äänitti 13.6. konsertin Iitin kirkossa, jossa Philippe Entremont johti varta vasten koottua Iitin festivaaliorkesteria. Pianisteina toimivat Entremont ja Laura Mikkola. Ohjelma koostui seuraavista Mozartin teoksista:

Divertimento D-duuri KV 251 ”Nannerl”
Konsertto kahdelle pianolle Es-duuri KV 365
Sinfonia nro 40 g-molli KV 550

MOZART-levyn tuottaja on sveitsiläinen Cascavelle, ja se on ollut saatavana viime keväästä lähtien.

Kesän 2011 ohjelma julkistettiin (17.1.2011)

Elokuvamusiikkia Verlassa, Ryhänen Hiidenvuorella

Iitin musiikkijuhlat käynnistyy totuttuun tapaan Verlan tehdasmuseossa. Verlassa on kuultu hyvin monenlaista ohjelmistoa vanhasta musiikista tangoihin – ensi kesän audiovisuaalisen konsertin aiheena on elokuvamusiikki. Musiikin sovituksesta vastaa Helsingin kaupunginorkesterin viulisti, sovittaja ja säveltäjä Teppo Ali-Mattila, visualisoinnista elokuva- ja tv-alalla ansioitunut Petteri Evilampi, ja tapahtuman juontaa näyttelijä Jaakko Saariluoma.

Festivaalin finaali puolestaan tapahtuu Hiidenvuorella, jonka yökonserteilla on jo pitkät perinteet. Urheiluseuran voimin kannettavaa pianoa saapuu soittamaan Seppo Hovi. Laulamaan vuorelle nousevat sopraano Taina Piira ja basso Jaakko Ryhänen.

Varsinainen avajaiskonsertti torstaina 16.6. pidetään Iitin kirkossa, jossa konsertteja on kaikkiaan kolmena festivaali-iltana. Avajaiskonsertissa kuullaan mm. unkarilaisveljeksiä Sandor ja Adam Javorkai (viulu ja sello). Perjantaina kirkon lavalle nousee 25-jäseninen Lahden kamariorkesteri, ja lauantaina kirkossa soivat urut, ensimmäisen kerran musiikkijuhlien yhdeksänvuotisessa historiassa. Urkutaiteilijana kuullaan professori Kari Jussilaa. Myös Piira ja Ryhänen esiintyvät lauantain kirkkokonsertissa.

Jazzklubi ja yllätyksellisiä iltapäiväkonsertteja

Mikko-Ville Luolajan-Mikkolaa Iitin musiikkijuhlien jazzklubilla kuultiin vuonna 2008, ja hän on täällä myös ensi kesänä. Kokoonpanon nimi on nyt Mikko-Ville's HotClub 4 featuring Olli Soikkeli (kitara). Musiikkijuhlien ohjelmistoon aina kuuluneet, yllätysosioita sisältäneet iltapäiväkonsertit ovat saaneet uusia esityspaikkoja Iitin vanhan pappilan sijaan. Iltapäiväkonserttien ohjelmat julkaistaan vasta lähempänä kesää.

Konserttilippujen varaus ja myynti käynnistyvät 15.2.
Iitin 8. valtakunnallinen nuorison musiikkikurssi järjestetään 10. - 19.6.


Kaakkois-Suomen taidetoimikunta palkitsi Iitin musiikkijuhlat (10.11.2010)

Kaakkois-Suomen taidetoimikunta on myöntänyt vuoden 2010 taidepalkinnon Iitin musiikkijuhlille. Taidetoimikunnan mukaan Iitin musiikkijuhlat on osoittautunut merkittäväksi tapahtumaksi,  joka luo identiteettiä, elävöittää maaseutua ja verkottaa eri toimijoita keskenään. Erityisesti toimikunta kiitti taiteellista johtajaa  Laura Mikkolaa hänen kyvystään saada juhlille huippuesiintyjiä.

Kuva: Anja Tikkanen
Palkinto luovutettiin Kouvolassa 10. marraskuuta. Sitä olivat vastaanottamassa Laura Mikkolan lisäksi mm. musiikkijuhlayhdistyksen entinen puheenjohtaja Matti Mikkola ja nykyinen puheenjohtaja Reijo Leino (kuvassa).

Lue taidetoimikunnan perustelut palkinnon myöntämiselle kokonaisuudessaan tästä.

Kutsu jäsenille ja talkooväelle: Olavi Virta -ilta 11.11. (23.10.2010)

Pitokartano Kurjenmiekka Kausalassa järjestää 11. marraskuuta Olavi Virta -illan, jonka aikana on tarjolla niin ruokaa kuin musiikkiakin. Tilaisuus alkaa klo 18.

Iitin musiikkijuhlien jäsenet ja talkooväki pääsevät tilaisuuteen erikoishintaan, joten tervetuloa mukaan! Ilmoittaudu viimeistään 4.11. Anja Tikkaselle puhelinnumeroon 020 615 9776.



Kuvia 2010 musiikkijuhlilta (20.6.2010)



Harjoitusrumba alkoi maanantaina 7.6. Jälleennäkemisen iloa: musiikkijuhlien ja musiikkileirin toiminnanjohtaja, alttoviulisti Harri Sippel ja viulisti Nina Karmon (kuva yllä) sekä musiikkijuhlayhdistyksen puheenjohtaja Reijo Leino ja näyttelijä, professori Lasse Pöysti (kuva alla).



Median edustajia saapui luonnollisesti myös paikalle. Tässä YLEn Eijaleena Martikainen jututtaa Laura Mikkolaa.


Tiistaina avattiin Tiina Elina Nurmisen taidenäyttely. Avajaisissa esiintyivät harmonikkataituri Pedro Hietanen ja saksofonivirtuoosi Jukka Perko (kuva alla). Väkeä oli paljon, ja hauskaa oli!





Keskiviikkoiltana aloitettiin Mozart-konsertilla Verlan tehdasmuseossa (kuva yllä).
Mozartin musiikki aloitti myös varsinaisen avajaiskonsertin Iitin kirkossa torstaina. Avajaiskonsertin kaksi muuta säveltäjänimeä olivat Chopin ja Eliasson. Eliassonin trio viululle (Petri Aarnio), käyrätorvelle (Jukka Harju) ja pianolle (Laura Mikkola) oli suurimmalle osalle yleisöä ennestään tuntematon teos, joka tämän kolmikon käsittelyssä ei jättänyt ketään kylmäksi. Konsertti on kuultavissa YLE Areenassa vielä jonkin aikaa.



Metsän poika tahdon olla... Jukka Harju, käyrätorvi ja kaiku esiintyivät ilta-auringon kultaamassa Wanhan Pappilan rannassa avajaiskonsertin jälkeen. Kuva: Sari Jokiranta.

Edelliset kuvat: Hasa Tuomisaari.

Kuvia saattaa tulla vielä lisääkin....


Seuraavat musiikkijuhlat 15. - 18.6.2011 (14.6.2010)

Seuraavista Iitin musiikkijuhlista nautitaan perinteiseen ajankohtaan eli viikkoa ennen juhannusta. Ajankohta on 15. - 18. kesäkuuta 2011.


Tommi Hakala lauloi Hiidenvuoren yökonsertissa vuonna 2005.

Taiteellinen johtaja Laura Mikkola on kansainvälisesti arvostettu huippupianisti. Kuva Heikki Tuuli.